Kaikki valikoimamme korut ovat kultasepän huoltamia, tarkastettuja ja kaivertamattomia second hand-koruja. Koruissa ei ole näkyviä käytön jälkiä, ellei tuotetiedoissa niistä erikseen mainita.
Korvakorun tai riipuksen korkeus on sen koko mitta, mukaan lukien riipuslenkki tai koukku. Leveys taas on suurin ulkomitta. Sormuksen leveys tarkoittaa korun suurinta leveyttä, joka voi olla esimerkiksi istutuksen kohta. Jos runko on eri levyinen eri kohdissa, mittaamme suurimman ja pienimmän leveyden.
Kaikki jalokivikorumme on tutkinut koulutettu gemmologi. Emme tee timanteille virallista laatuluokitusta, mutta timanttien ja muiden jalokivien laatu on otettu huomioon hinnoittelussa. Jos timanttikorulla on laatuluokitustodistus, näet sen tiedot verkkokaupan tuotetietojen yhteydessä. Saat todistuksen ostamasi tuotteen mukana.
Mikäli tuotetiedoissa ei ole mainittu jalokiven nimeä, kyseessä on useimmiten synteettinen korukivi.
Timanttien koko on mainittu vain, jos yksittäisen timantin paino on 0.05 karaattia (ct) tai enemmän. Tätä pienemmätkin ovat silti aitoja timantteja.
Usein koon muuttaminen on mahdollista. Keskustele asiasta kuitenkin oman kultaseppäsi kanssa, joka osaa parhaiten arvioida kyseisen tuotteen mahdollisuudet ja työn kustannukset. Samasta paikasta saat myös kaiverrukset.
Kyllä voit. Vastaamme mielellämme tiedusteluihin ja toimitamme tarvittaessa myös lisäkuvia. Tavoitat meidät chatin kautta tai osoitteesta verkkokauppa@helsinginpantti.fi.
Voit etsiä koruja verkkokaupan etusivun sanahaulla tai rajata hakua tuoteryhmien Ominaisuudet-suodattimella esimerkiksi materiaalin, koon, pitoisuuden tai toimipistesijainnin perusteella. Voit myös järjestää hakutulokset hinnan mukaan tai uusimmasta vanhimpaan ja päinvastoin.
Jokainen koru on valikoimassa yksittäiskappale.
Koruja ei voi siirtää toimipisteestä toiseen, mutta maksuttoman toimituksen ja 14 vuorokauden palautusoikeuden ansiosta voit turvallisesti tilata korun, vaikka et olisi aivan varma sen sopivuudesta. Mikäli koru ei olekaan sopiva, voit palauttaa sen postitse tai lähimpään toimipisteeseemme.
Meillä ei tarvitse tinkiä. Korumme ovat hyväkuntoisia, tarkastettuja ja huollettuja, ja niiden hinnoissa on huomioitu kaikki korun ominaisuudet. Meistä reilua ja avointa kaupankäyntiä on, että hinnat ovat valmiiksi kohdillaan.
Meillä maksutapoina toimivat verkkopankit ja useimmat maksu- ja luottokortit. Osamaksumahdollisuus ei ole käytössä.
Jos ostotapahtuma keskeytyy, tuote jää joksikin aikaa varatuksi. Se vapautuu hetken kuluttua automaattisesti uudelleen ostettavaksi.
Joskus tilausvahvistus ohjautuu sähköpostin roskapostilaatikkoon. Ellet löydä sitä sieltäkään, voit aina olla meihin yhteydessä, niin tarkistamme tilauksen.
Voit valita tilauksellesi joko toimituksen haluamaasi Postin noutopisteeseen tai noudon suoraan siitä toimipisteestä, jossa tuote sijaitsee. Silloin tuote on noudettavissa saman tien toimipisteen aukioloaikoina. Postitse kulkevan lähetyksen kulkua pääset seuraamaan Omaposti-palvelun kautta.
Asiakkaanamme et joudu korvausvastuuseen, vaikka tilaus tai palautus katoaisi kuljetuksen aikana.
Verkkokauppamme korut sijaitsevat eri toimipisteissä, joista niitä voi myös ostaa suoraan. Kun teet tilauksen, jossa on useiden eri toimipisteiden koruja, ne saapuvat omina lähetyksinään ja saattavat olla perillä eri päivinä.
Verkkokaupasta tilatuilla tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden palautusoikeus. Palautettavien korujen tulee olla siinä kunnossa, kuin ne ostohetkellä olivat. Voit palauttaa tuotteen postitse lähetyksen mukana tulevan palautusohjeen mukaisesti tai lähimpään toimipisteeseemme. Toimipisteestä ostetuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta.
Tuotetta ei voi suoraan vaihtaa toiseen, mutta voit palauttaa verkosta tilaamasi tuotteen maksutta palautusohjeiden mukaisesti, ja tilata verkkokaupastamme tai ostaa suoraan toimipisteestämme toisen korun sen tilalle.
Rahat palautuvat tilillesi noin viikon kuluttua korun saapumisesta meille.
Voit muuttaa omat korusi ja muut arvoesineesi helposti rahaksi. Arvioimme esineesi aina maksutta, ja saat sitä vastaan panttilainan. Sen jälkeen päätät itse, lunastatko esineen laina-aikana takaisin vai luovutko siitä pysyvästi. Laina-asioissa palvelemme 13 toimipisteessä ja verkossa.
Autamme mielellämme! Ota meihin yhteyttä chatissa tai sähköpostitse osoitteeseen verkkokauppa@helsinginpantti.fi. Voit myös kysyä koruista suoraan toimipisteistämme.
Mukavia ostoshetkiä ja loistavia löytöjä!